tiistai 24. tammikuuta 2012

Ruohoko vihreämpää...?

Voi kuinka sielua riipii, kun katselee kaikkia ihania blogikoteja, missä on valoisaa, valkoista, selkeää, siistiä ja kurinalaisen minimalistista.  En missään nimessä ole kateellinen, haluaisin vaan niin kovasti päästä samanlaiseen selkeälinjaisuuteen. Meillä nurkat tursuaa jos jonkinlaista rojua. Ärsyttävää.
KUNPA MEILLÄ USEAMMIN NÄYTTÄISI TÄLTÄ...


JA HARVEMMIN TÄLTÄ:
 Ja aina kun katselen asunnonmyynti-ilmoituksia, sympaattiset rintamamiestalot ja muut kaksikerrosviritykset vetoaa johonkin alitajuiseen romantikkoon minussa. Muistan kyllä, millaista oli asua kaksikerroksisessa talossa alle kaksivuotiaan ja vastasyntyneen kanssa… Ko.talossa oli tilaa ja lääniä, mutta toisaalta ihan liikaa lämmitettäviä kuutioita ja vanha ja tehoton lämmitysjärjestelmä. Ja talon ainoa wc sijaitsi yläkerrassa – ja pyykkihuone kellarissa. Silloin keväällä 2007 järki voitti ja päädyttiin kompaktiin yksitasoratkaisuun.

Halajaako ihmismieli aina haluamaan jotain sellaista mitä sillä juuri nyt ei ole? (Vain olenko vaan vaikea ihminen…?) Kultaako aika muistot ja pistää romantisoimaan kurjia aikoja?  Onko normaalia hinkua uutta kotia muutaman vuoden asumisen jälkeen? Vai onko tämä vaan talven aiheuttamaa mökkihöperyyttä yhdistettynä orastavaan kevääseen rinnassain???

Ehkä kovalla kädellä suoritettu raivaus voisi olla hyvä ensiapu, joka auttaisi näkemään oman kotini ihanuuden? Eipä taida olla oikotietä onneen tässäkään asiassa...

Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon, että mieheeni olen ollut äärimmäisen tyytyväinen jo yli kymmenen vuotta J.


Grass is always greener…?

Oh, how I love all the blog homes with white, clutter-free, minimalist interiors. I’m not envious, but I cannot understand how much clutter we’ve managed to collect throughout the years. Annoying.

Everytime I look at real-estate ads, the inner romantic in me dreams of living in an older, two-story house. Eventhough I remember what it was like living in a two-story house with the only toilet upstairs and laundry room in the basement - with two under  two-year-old children. Not to mention the expense of heating the building… Then, in spring 2007 head was stronger than the heart and we found our one-storey house.

I’m wondering if it is natural for the human mind to always want something it does not have right now? (Or is it just me…?)  Is this a heavy case of home-envy combined with cabin craziness? In my case a good dose of  de-cluttering would probably do wonders and make me see the beauty of our own home.


However, to avoid any misunderstandings, I’ve been more than happy with my husband for over a decade J.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti