perjantai 14. joulukuuta 2012

Jouluvalmistelut vauhdissa

Kun Jouluun on enää kymmenen päivää, alan vihdoin päästä joulufiiliksiin. Ei minusta vieläkään mitään jouluromantikkoa saa, mutta ehkä käytännöllisen tehotontun.

Kaikki lahjat on jo hankittu, viimeiset kävin hakemassa tänään täsmäisku-periaatteella (tiesin mitä haen, kenelle ja mistä). Osa lahjoista on itsetehtyjä ja itse asiassa parasta aikaa työn alla. Koska blogiani käyvät lukemassa lähinnä sukulaiset, ei askarteluista voi laittaa vihjettä... Kunhan saadaan omatekoisetkin lahjat valmiiksi, päästään lempipuuhaani eli lahjojen paketointiin.

Joulutervehdyksissä jatketaan viime vuosien hyväksi havaittua linjaa - korttihässäkän sijasta laitetaan joulutervehdysrahat hyväntekeväisyyteen ja tervehditään lähipiiriä sosiaalisessa mediassa tai muuten sähköisesti. Tänä vuonna lahjoitus menee Mannerheimin Lastensuojeluliitolle.

Siivousasioissa aion ottaa suht rennosti ja tehdä tunnollisen perussiivouksen joulunalusviikonloppuna. Vain sauna saa erityiskuurauskäsittelyn ennen joulua. Jouluvaloja on viritelty eri puolille taloa jonkin verran ja mies saa taas viritellä seimiasetelman vitriinikaappiin.  Lapset on ehtineet kärttää kuusta sisään joulukuun alusta asti, ja taidammekin viritellä tekokuusen paikoilleen nyt viikonloppuna...

Ai niin, joulun ensimmäinen paketti saatiin jo tällä viikolla - mies teloi jalkansa, joka on nyt kauniissa käärössä...



Christmas preparations have officially started

I'm slowly getting into the Christmas spirit, not that I'll ever be a Christmas romantic - but maybe a pragmatic little elf.

I've bought ALL Christmas gifts, the last ones today. Some of the gifts are self made, but I can't show them here yet, since my readers probably mostly consist of my relatives. As soon as we get the self-made gifts done, I can get to my favourite pre-Christmas chore - wrapping gifts. This year I'm planning to have a zen-like gift-wrapping session with myself.

We won't be sending out Christmas cards this year, either. The past few years we have donated "Christmas card money" to charity and sent out only e-greetings. 

As for cleaning, I'm going to stick to thorough weekly cleanings instead of going crazy. Only our sauna will get a good scrub. We've put up some Christmas lights and my husband must do the manger scene in the display cabinet (like he did last year). Our kids have been asking for a Christmas tree daily since the beginning of December. Let's see if we bring in the tree this weekend...

My husband got the first package for this Christmas - he hurt his foot and now it's nicely wrapped in a cute little package...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti