sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannusaskarteluja

Juhannusperinteet ovat vuosien varrella sisältäneet kaikkea muuta kuin askartelupuuhia, mutta tänä vuonna, kun keli on vähintäänkin arvaamaton ja varsinkin kuopus marisi tylsyyttään, piti keksiä jotain tekemistä.

Viimeisimmässä Unelmien Talo&Koti -lehdessä oli hauska askarteluohje, jossa viinipullonkorkeista oli tehty intiaaninukkeja ja toteemipaalu. Me sovelsimme ohjetta sen verran, että päätimme värkkäillä geisha-tyttöjä kuohuviinipullojen korkeista.


Ensin kuopus laati luonnoksen, millaisia nukkeja tehdään ja maalauspuuhat aloitettiin maalamalla nukeille naamat.



Kun naamaväri oli kuivunut, oli vaatteiden vuoro. Suurin osa nukeista tehtiin tytöiksi, mutta teimme niille kavereiksi pari suorakroppaista poikaa punaviinipullojen korkeista.



Kun vaateväritkin olivat kuivuneet, oli hiusten vuoro. Tytöille tehtiin polkkatukat ja poikien kampauksia kuvannee pottatyyli.

Viimeiseksi, kun hiuksetkin olivat kuivuneet, päästiin viimeistelemään nuket tekemällä niille silmät ja suut vedenkestävillä tusseilla.


Sitten vaan leikkimään!

(Ja tiedoksi, että viinipullonkorkit ovat vuosien varrella kerättyjä - juhannus on mennyt ihan nollalinjalla, kun mieskin on ollut yövuoroissa :) )


Midsummer arts and crafts festival

Since the weather has been unpredictable lately and our youngest daughter has been totally bored, I thought we'd do a little craft project. I got the inspiration from a Finnish magazine and instead of indians, we made geishas from old wine bottle corks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti