keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Olohuonerymsteeraus

Piti päästä tekemään vaihtelua ihan vaan vaihtelun vuoksi. Uhriksi päätyi kuten niin monesti aiemminkin olohuoneemme. (Toinen uhri oli mieheni, jonka pakotin pyysin auttamaan kalusteiden siirrossa, kun hän sunnuntai-iltapäivänä heräsi yövuoron jälkeisiltä uniltaan. Kun yritin selittää, mitä siirretään mistä ja minne vai pitäisikö kuitenkin siirtää näin vai noin, miesparka tippui kärryiltä jo alkumetreillä ja totesi vaan, että näytä mikä huonekalu pitää nostaa ja minne.)

Minua kiehtoi ajatus tv:n siirtämisestä toiselle seinälle ja samalla sohvien pyörittely toisiin asemiin, mutta jätin sen idean vielä hautumaan. Tässä vaiheessa tehtiin vähän pienimuotoisempi muutos.

Makuuhuoneessa majaillut valkoinen senkki siirtyi olohuoneeseen tv-tasoksi ja olohuoneen sivupöytä makuuhuoneeseen senkin paikalle. Senkissä on kaapit molemmilla sivuilla ja laatikot keskellä, joten digiboksille ja bluray-soittimelle piti askarrella hyllyt ylimmäisen laatikon paikalle ja tehdä taustalevyyn reikä johtoja varten (tämän projektin hoiti mieheni). Laatikoiden tausta oli puunvärinen, joten maalasin sen valkoiseksi ja siistin samalla laatikoiden ja kaapinovien maalipintoja. Senkin kaappeihin sain mahdutettua PALJON säilytettävää tavaraa, lasten valokuva-albumit, Tintti-kirjat ym.ym.

Aiemmin tv-tasona toiminut liukuovikaappi siirtyi sunnuntaina lasiovivitriinin paikalle tv-tason viereen. Siinä se pysyi tiistai-iltaan saakka, jolloin upouusi pikkukaappi siirtyi sen paikalle ja liukuovikaappi siirtyi puolestaan kirjoituspöydän kaveriksi säilömään sekä minun sisustuslehteni että miehen musiikkilehdet.


Jyskistä hankkimani uusi pikkukaappi on mukavan siro ja kepeä ja sopii tyylillisesti tv-kaappiin. Tämä seinusta näyttääkin nyt raikkaalta ja ilmavalta ja kalusteet korostavat kuviollista tapettia kauniisti.



Lasiovivitriini puolestaan sai uuden paikan String-hyllyn alta, missä aiemmin oli (nyt makuuhuoneeseen siirtynyt) sivupöytä. Samalla tein vitriiniin uudet asetelmat. Perjantaina saapuneessa Ikea-kuormassa oli kylppäritavaroiden lisäksi myös Sinnerlig-valaisin, joka sai täydellisen paikan vitriinikaapin päältä.


Vitriinikaapin vieressä majaili tiistai-iltaan asti iso tammiviilukaappi, jonka laitoin myyntiin maanantaina ja se meni kaupaksi melkein samantien. Tämän kaapin paikalle siirtyi valkoinen kirjakaappi kirjoituspöydän vierestä. Valkoisen kaapin päällä oleva tavarakokonaisuus hakee vielä muotoaan, mutta nyt alkaa tämä rymsteerausprojekti olla valmis.


Living room shuffle

I felt like doing some furniture shuffle in our living room on Sunday (the project kinda expanded a bit and was finalized on Tuesday evening) . We moved the white cabinet from the bedroom to the living room and it became the new tv-stand, while the old tv-stand is now a magazine cabinet. The side table moved from the living room to the bedroom and the glass door cabinet in its place under the String shelf. I also got sold an old big oak veneer cabinet and bought a cute little white one.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti