keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Koirakoirakoirakoira

Vaikka tuo meidän terrieristi on tähänastisen elämänsä aikana tehnyt monta monituista tihutyötä, on ollut ilo huomata varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana, että se alkaa vanhetessaan viisastua. Enää ei (ainakaan kovin usein) tarvitse tulla kotiin eroahdistuneen koiran tuhotöiden keskelle. Kuopuksen synttäreillä useampikin sukulainen kehui koiran rauhoittuneen kovasti eikä vessaremonttia tehdessäkään koira ole tunkenut kuonoaan remonttityömaalle.

En ole koskaan tavannut koiraa, joka olisi niin totaalinen sylikoira kuin meidän Nappi. Se makoilee sylissä aamuisin kun syön aamupuuroani, se könyää syliin, kun yritän lukea, se tunkee joko syliin tai vähintäänkin kylkeen kiinni iltaisin, kun katsomme tv:tä ja yöt se nukkuu samassa sängyssä kuin minä ja mieheni. Miestä tämä läheisriippuvuus välillä ahdistaa, mutta minusta on ihanaa, kun koira viihtyy laumansa seurassa.

(Ja arvataanpa, keksiikö se jotain pirullisen tuhmaa nyt, kun olen sitä niin vuolaasti kehunut...)


I love my dog sooooooo much

Eventhough our little terrierist has done her fair share of destruction, it's been great to notice that she really has gotten wiser especially during the last 6 months and we haven't had to come home to a crisis zone. Even our relatives mentioned how Nappi is a lot calmer than before and during our bathroom renovation she hasn't stuck her snout in the renovation area.

I've never before met such a total lapdog as our Nappi. She lays on my lap in the mornings when I have my breakfast, she climbs on my lap when I'm trying to read or watch tv in the evenings and at nighttime she sleeps in our bed.

My husband occasionally gets annoyed with her gregarious ways, but I love having the dog near me.

(And now that I've praised her so highly, she will probably do something devilishly naughty...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti