tiistai 7. kesäkuuta 2016

Sisustuksellisia vastoinkäymisiä, osa 1: sohva

Viimeaikaisten kalustehankintojen kanssa on koettu harmittavia vastoinkäymisiä.

Jyskistä hankittu uusi sohva vaikutti kaikinpuolin jämäkältä ja hyvältä hankinnalta, kunnes muutaman päivän käytön jälkeen huomasin, että selkänojassa on jotain outoa. Paikallistin vian selkänojan lukitusmekanismeihin, joiden avulla sohvan saa joko pysty-/puolimakaavaan/vuodesohva-asentoon. Selkänoja lukittuu molemmilta puolilta hyvin kahteen alempaan asentoon, mutta selkänojan vasemmanpuoleinen lukitus ei lukitse sitä pystyasentoon.

Otin yhteyttä Jyskiin ja he lupasivat selvittää, onko lukitusmekanismiin saatavilla varaosia vai joudutaanko koko sohva vaihtamaan uuteen. Varaosia lukitusmekanismiin ei valitettavasti saa, joten minulle tarjottiin hinnasta 50-70% hyvitystä lahjakortteina tai sohvan vaihtoa ehjään. Vaikka halvennus houkuttelikin, päädyin tilaamaan uuden sohvan.

Sovimme, että uusi sohva tuodaan meille kotiin saakka tiettynä päivänä tiettyyn aikaan ja kuljetusliike ottaa samalla epäkuntoisen sohvan mukaansa. Näin tehtiin, kuski soitti etukäteen ja ilmoitti tulostaan; uusi sohva kannettiin sisään ja vanha ulos.

Ongelma saatiin siis hoidettua varsin mallikkaasti, tästä isot pisteet Jyskille. (Aiemman sohvapostaukseni otsikko olikin näköjään itsensä toteuttava profetia, kun sohva meni ihan oikeasti vaihtoon...)


Toinen vastoinkäyminen onkin sitkeämpää sorttia, siitä lisää myöhemmin...

Furniture adversities

I've had some trouble lately with our new furniture pieces. First of all, I noticed a problem with the backrest of our new sofa and we had to replace the sofa with a new one. This problem was handled well by the furniture store and the new sofa was delivered to our doorstep and they took the defective sofa with them.

The other adversity is a tougher one, I'll tell you more later on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti